Operations

/Operations

Euroopan suurin kultakaivos investoi 160 miljoonaa Kittilässä

2018-02-15T08:29:41+00:00

Kaivosyhtiö Agnico Eagle Finland Oy käynnistää noin 160 miljoonan euron laajennusinvestoinnin Kittilän kaivoksella. Kaivokseen rakennetaan 1 044 metrin syvyyteen ulottuva kaivoskuilu. Samalla kaivoksen rikastamon prosessointikapasiteettia kasvatetaan nykyisestä 1,6 miljoonasta tonnista 2,0 miljoonaan tonniin vuodessa. Hanke käynnistyy kevään aikana. Se on jaettu vaiheisiin neljän vuoden jaksolle, ja sen odotetaan nostavan vuotuista [...]

Euroopan suurin kultakaivos investoi 160 miljoonaa Kittilässä2018-02-15T08:29:41+00:00

Toimitusjohtaja Ingmar Haga vaihtoi vapaalle

2018-02-13T17:43:40+00:00

Agnico Eagle Finland Oy:n pitkäaikainen toimitusjohtaja Ingmar Haga jäi tehtävästään eläkkeelle vuoden vaihteessa. Hän toimi myös Agnico Eaglen Euroopan toiminnoista vastaavana varatoimitusjohtajana. Läksiäisjuhlia vietettiin helmikuussa henkilökunnan kesken perinteisesti kakkukahvien merkeissä. Muiden lahjojen ohessa Ingmar sai lahjaksi rikastamon työntekijän Tarmo Kourin valmistaman puukon. Virallisemmassa läksiäisjuhlassa Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela luovutti [...]

Toimitusjohtaja Ingmar Haga vaihtoi vapaalle2018-02-13T17:43:40+00:00

Tule kesätöihin Kittilän kaivokselle!

2018-01-26T12:31:08+00:00

Agnico Eagle Finland Oy hakee kesäksi 2018 innokkaita ja reippaita kesätyöntekijöitä ja työ­harjoittelijoita eri tehtäviin, jotka liittyvät malminetsintään, kaivokseen, kaivossuunnitteluun, geologiaan, metallurgiaan, prosessi­tekniikkaan, kunnossapitoon, ympäristönsuojeluun, turvallisuuteen, laboratorioon, logistiikkaan, varastoon ja hallintoon. Myös opintoihin liittyvät harjoittelu- ja päättötyöt ovat mahdollisia. Kerro hakemuksessasi, missä oppilaitoksessa opiskelet, missä vaiheessa opintosi ovat ja millaista [...]

Tule kesätöihin Kittilän kaivokselle!2018-01-26T12:31:08+00:00

Agnico Eagle pääsponsorina FEM 2017 -konferenssissa

2017-11-22T07:57:40+00:00

Agnico Eagle Finland Oy oli mukana Fennoscandian Exploration and Mining 2017 -konferenssissa 31.10. – 2.11. Levillä joka toinen vuosi järjestettävä konferenssi kokosi yhteen noin 1 200 malminetsinnän ja kaivostoiminnan ammattilaista eri puolilta maailmaa. Agnico Eagle Finland Oy oli konferenssin pääsponsori, jonka tervehdyksen tapahtumaan toi toimitusjohtaja Jani Lösönen. Kittilän kaivoksen teknologia- [...]

Agnico Eagle pääsponsorina FEM 2017 -konferenssissa2017-11-22T07:57:40+00:00