26.1.2021

Agnico Eagle on päässyt Corporate Knightsin laatimalle vastuullisten yritysten Global 100  listalle vuonna 2021.

Agnico Eagle on listan sijalla 73 kokonaistuloksella 60,6 %. Olemme parhaiten sijoittunut kaivosyhtiö vuoden 2021 Global 100  -listalla. Tunnustus vahvistaa työtämme ja sitoutumistamme vastuulliseen kultakaivostoimintaan ja nostaa meidät muiden tunnustettujen, vastuullisuuden kärkijoukoissa olevien yritysten joukkoon.

Corporate Knights on jo aiemmin nimennyt Agnico Eaglen Kanadan 50 parhaan yrityskansalaisen joukkoon, mutta nyt yhtiömme on saanut ensimmäisen kerran tunnustusta maailmanlaajuisena edelläkävijänä.

Valintaprosessi tämän vuoden listalle pääsystä käynnistyi 8 080 yrityksen tarkalla arvioinnilla. (Yritysten liikevaihto oli yli miljardi Yhdysvaltain dollaria.) Niitä arvioitiin useiden ympäristöä, hallintoa, yhteiskuntaa ja taloutta koskevien suorituskykymittarien perusteella. Mukana oli myös uusia, esimerkiksi koronapandemiaan ja Black Lives Matter  liikkeeseen liittyviä, yhteiskunnallisia kriteerejä.

”Olemme todella ylpeitä siitä, että olemme maailman 100 vastuullisimman yrityksen joukossa ja etenkin siitä, että olemme parhaiten sijoittunut kaivosyhtiö”, toteaa kestävästä kehityksestä, henkilöstöasioista ja yrityskulttuurista vastaava vanhempi varatoimitusjohtaja Carol Plummer. ”Agnico Eagle on jo yli 60 vuoden ajan tehnyt uutterasti töitä saavuttaakseen maineen kaivosalan haluttuna yhteistyökumppanina, joka kunnioittaa toisia, rakentaa luottamusta, on luotettava ja luo mahdollisuuksia.”

”Agnico Eaglella vastuullisuus on tapa ajatella. Se tarkoittaa mahdollisuutta kehittyä, kantaa vastuuta ja lunastaa lupauksemme sidosryhmillemme”, lisää Agnico Eaglen hallituksen varapuheenjohtaja ja toimitusjohtaja Sean Boyd.

Onnittelut kaikille, jotka ovat tehneet töitä tämän saavutuksen eteen! Yrityksenä olemme sitoutuneet tarjoamaan hyvinvointia työntekijöillemme, heidän perheilleen sekä yhteisöille, joissa toimimme.

Lue lisää täältä (englanniksi).