7.6.2022

Agnico Eagle Finland Oy rakentaa parhaillaan Telian, Digitan ja Nokian kanssa 5G-verkkoa Kittilän kaivokselle. Se on ensimmäinen maanalaiseen kaivosympäristöön rakennettava 5G-verkko ja ensimmäisiä laajamittaisia esimerkkejä uudesta 5G-tekniikasta tuotantokäytössä. Rakennettava verkko toimii sekä maan päällä että maanalaisessa kaivoksessa.

Huhtikuussa Kittilän kaivoksella elettiin jännittäviä hetkiä, kun projektissa saavutettiin tärkeä virstanpylväs: ensimmäinen 5G-videopuhelu soitettiin maan alta  maan päälle. ”Videopuhelun kuva oli kirkas ja selkeä, ja kaikki toimi juuri niin kuin pitikin”, iloitsee projektipäällikkö Mikko Vänskä Kittilän kaivokselta.

”Tämä oli jännittävä hetki, sillä tässä laajuudessa 5G-verkkoa ei ole aiemmin toteutettu kaivosympäristöön”, sanoo Kittilän kaivoksen johtaja Tommi Kankkunen. ”5G-verkko parantaa yhteyksiä niin maan päällä kuin kaivoksessakin, ja sen avulla Kittilän kaivoksen toimintojen digitalisointi ja automatisointi voivat jatkua entistä tehokkaammin. Nykyaikaisen teknologian avulla voimme parantaa edelleen työturvallisuutta ja toimintavarmuutta”.

Kaivoksen verkko rakennetaan yrityksen privaattiverkkona ja toteutetaan itsenäisenä 5G-verkkona eli stand alone -tekniikalla. Uusi tekniikka takaa verkolle pitkän elinkaaren ja parhaan mahdollisen suorituskyvyn, täytyyhän verkon toimia jopa yli kilometrin syvyydessä ja laajassa kaivostunneliverkostossa.

Katso video Kittilän kaivoksen 5G-projektista ja ensimmäisestä puhelusta: https://www.youtube.com/watch?v=DgLBkrJ-dOQ.