3.6.2021
Agnico Eagle on myöntänyt Paul Penna -yhteisöpalkinnon 2020 Pinos Altosin kaivoksella työskentelevälle Rubén Lucero Acostalle, jonka vapaaehtoistyö vanhusten parissa ilmentää yhtä Agnico Eaglen ydinarvoista: perhettä. Lämpimät onnittelumme Rubénille!
Euroopan aluefinalistin palkinnon sai malminetsintägeologi Pekka Kämäräinen ja vapaaehtoistiimi, jotka jo muutaman vuoden ajan ovat tehneet töitä Parvajoen kunnostamiseksi aikaansa ja voimiaan säästämättä.
Kittilän läpi virtaavaa, vuosien mittaan ruoppauksesta kärsinyttä Parvajokea kunnostetaan kaloille otollisemmaksi elinympäristöksi. Projektin vetäjinä ovat toimineet Pekka Kämäräinen ja Ville Lahti. Mukana on lukuisa joukko vapaaehtoisia, joista iso osa työskentelee Agnico Eagle Finlandin malminetsinnässä. Tavoitteena on elvyttää alueen taimenkantaa luomalla Parvajokeen luonnollisia, suojaisia kutupaikkoja.
Kunnostusprojekti alkoi vuonna 2019. Parin vuoden ajan talkoolaiset ovat rakentaneet Parvajoen alueelle kutusorakoita, poikaskivikkoa sekä taimenen lepo- ja suojapaikkoja. Viime vuoden syyskuussa talkoolaiset havaitsivat alueella merkkejä taimenen kutupuuhista. Viime syksynä onnistunut kutu todennäköisesti tuo pieniä taimenenpoikasia alueelle.
Lapin koulutuskeskus REDU on suorittanut alueella sähkökalastuksia oppilastyönä kesällä 2019 ja 2020. Tulokset viittaavat kunnostusten onnistumiseen: taimenkanta on virtapaikkojen lisääntyessä vahvistunut ja puronieriäkanta taantunut.
”Työ jatkuu, ja tämän vuoden talkoot ovat lauantaina 21.8. kello 10.00 alkaen. Aloituspaikka on todennäköisesti Vaarantien silta. Kalojen syystarkkailua järjestetään syys-lokakuun vaihteen tienoilla”, Pekka kertoo ja toivottaa kaikki kittiläläiset tervetulleiksi talkoisiin.
Parvajoen kunnostajat kiittävät yhteistyökumppaneitaan Kittilän kirkonkylän kalaveden osakaskuntaa, Agnico Eagle Finland Oy:tä, AJH Infra Oy:tä, Lapin koulutuskeskus REDUa, Vaelluskala Ry:tä ja Kivitrans Oy:tä. Paul Penna -aluefinalistin rahapalkinnon Pekka ja tiimi halusivat osoittaa kunnostusprojektille, ja summa on maksettu Kittilän kirkonkylän kalaveden osakaskunnan tilille.
Onnittelut ja kiitokset kaikille Parvajoen kunnostajille!
Lue lisää Parvajoen kunnostuksen etenemisestä täältä.
Mikä on Paul Penna -yhteisöpalkinto?
Agnico Eagle on jo 14 peräkkäisenä vuonna myöntänyt Paul Penna -yhteisöpalkinnon työntekijälleen, jonka toiminta ilmentää esimerkillisesti yhtiömme perustajan Paul Pennan yhteisölliseen osallistumiseen liittyviä arvoja. Palkinnon tavoitteena on kannustaa yhtiön työntekijöitä osallistumaan paikallisyhteisöjä hyödyttäviin hankkeisiin ja vapaaehtoistyöhön erilaisissa järjestöissä ja tapahtumissa. Agnico Eagle tukee palkinnon voittajan osoittamaa yleishyödyllistä yhdistystä tai kohdetta 10 000 Kanadan dollarilla. Aluefinalistien osoittamat kohteet saavat kukin 2500 Kanadan dollaria.
Jätä kommentti