6.11.2026
Visit Levin, Agnico Eagle Finlandin ja Levi Ski Resortin yhteinen Midnight Sun Hunt -kampanja on voittanut Finnish Comms Awardin kansainvälisen mediaviestinnän kategoriassa. Kampanjan toteutuksen yhteistyökumppanina toimi United Imaginations. Midnight Sun Hunt oli kilpailussa finalistina kaikkiaan neljässä kategoriassa.
Viime kesänä toteutettu Midnight Sun Hunt kutsui ihmiset etsimään Leville piilotettua kulta-aarretta vihjeiden avulla. Etsintä johdatti osallistujia Levin tunturiluontoon, reiteille, nähtävyyksiin ja paikallisten palveluiden äärelle. Löytäjää odotti 20 000 euron arvoinen kultapalkinto.
Kampanja herätti poikkeuksellisen laajaa kansainvälistä kiinnostusta. Se saavutti mediajulkisuuden kautta arviolta 2,46 miljardin ihmisen yleisön 66 maassa ja toi samalla esiin Leviä ja Lapin kesää kansainväliselle yleisölle.
Palkintoraati kiitti kampanjaa erityisesti yksinkertaisesta, mutta kiinnostusta herättävästä tarinasta, joka saavutti oikeat yleisöt ja runsaasti ansaittua mediahuomiota. Perusteluissa nostettiin esiin myös suunnitelmallisuuden ja spontaaniuden onnistunut yhdistäminen sekä vastuullisuuden huomioiminen. Raadin mukaan kampanja osoitti, että ”myös yksinkertainen on kultaa”.
Agnico Eagle Finlandille yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa on tärkeä osa toimintaa. Yhdessä voidaan vahvistaa Lapin tunnettuutta ja tuoda esiin alueen monipuolisia mahdollisuuksia myös kansainvälisesti.
”Toimimme alueella, jossa eri elinkeinot ovat vahvasti läsnä. Meille on tärkeää tehdä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa ja edistää yhdessä alueen elinvoimaa. Midnight Sun Hunt on hyvä esimerkki siitä, mitä erilaisia vahvuuksia yhdistämällä voidaan saada aikaan”, sanoo Agnico Eagle Finlandin viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö Elsi Malkki.
Midnight Sun Hunt on jo aiemmin palkittu Lapin matkailuparlamentissa Vuoden matkailuteko 2026 -palkinnolla. Tunnustuksessa nostettiin esiin rohkea ja lappilainen idea sekä kampanjan vaikutus Lapin kesämatkailun näkyvyyteen.
Kuva: Petri Mast