Kuvassa: Palkinnon vastaanottivat Agnico Eagle Finland Oy:n toimitusjohtaja Jani Lösönen ja Kittilän kaivoksen johtaja Tommi Kankkunen. Palkinnon ojensivat Lapin liiton hallituksen puheenjohtaja Markus Lohi, valtuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen ja Lapin maakuntajohtaja Mika Riipi.

25.2.2019

Maanantaina 25. helmikuuta Kittilän kaivos sai arvostetun Lapin aluekehittäjäpalkinnon, jonka Lapin liitto jakaa vuosittain yritykselle, organisaatiolle, yhteisölle tai henkilölle, jolla on ollut merkittävä positiivinen vaikutus Lapille.

Lapin liiton mukaan Kittilän kaivos on vastuullinen esimerkki kestävästä kaivostoiminnasta Lapin herkässä luonnossa ja matkailukeskuksen läheisyydessä. 

”Agnico Eagle Finland Oy:n Kittilän kaivoksen yhteistyö matkailun ja muiden kunnan elinkeinojen ja toimijoiden kanssa on ollut aktiivista. Kaivos on panostanut työvoiman saatavuuteen ja sen investointipolitiikka on ollut vastuullista ja pitkäjänteistä. Kittilän kaivos on aluekehitysmyönteinen ja halunnut panostaa paikallisen toiminnan kehittämiseen, esimerkiksi tapahtumiin ja kunnan liikuntapalveluihin. Kittilä kaivos on ollut paitsi Kittilälle myös koko Lapille monessakin mielessä ”kullan arvoinen”, toteaa Lapin liiton hallituksen puheenjohtaja Markus Lohi.

Agnico Eagle Finland Oy:n toimitusjohtaja Jani Lösönen on iloinen Lapin aluekehittäjä -palkinnosta: ”Olemme erittäin kiitollisia tästä palkinnosta, sillä se kertoo meille, että toimintaamme arvostetaan ja ponnistelut Lapin alueen kehittämiseksi on huomattu. Yksi Agnico Eaglen kestävän kehityksen periaatteista on paikallisyhteisöjen kunnioittaminen, jolloin tavoitteena on edistää yhteiskunnallista ja taloudellista, kestävää kehitystä niissä yhteisöissä, joissa toimimme.” 

Kittilän kaivoksella on tärkeä rooli alueen kehittäjänä sekä työllistämisen että investointien kautta. Tällä hetkellä kultakaivos työllistää noin 500 omaa työntekijää ja 500 – 700 urakoitsijoiden työntekijää ympärivuotisesti. Kaivoksen omista työntekijöistä yli 50 % on Kittilästä ja yli 90 % Lapin alueelta.  

”Pitkäjänteisen investointipolitiikkamme takana on vahva usko siihen, että toimintamme edellytykset säilyvät Kittilässä hyvinä myös tulevaisuudessa: toimintaympäristömme pysyy vakaana, pystymme rekrytoimaan osaavaa työvoimaa ja säilytämme hyvät yhteistyösuhteet sidosryhmiemme kanssa – ja että malminetsintätoimintamme tuottaa tulosta. Meille on tärkeää pystyä luomaan alueellemme jotakin pysyvää, kuten koulutusta, osaamista ja uudenlaista liiketoimintaa. Tämä on osa kestävää kaivostoimintaa ja kantaa pitkälle tulevaisuuteen”, kertoo toimitusjohtaja Lösönen. 

Lue Lapin liiton tiedote vuoden aluekehittäjäpalkinnosta täältä.