30.4.2021

Käräjäoikeus on tehnyt ratkaisunsa Kittilän kaivoksella joulukuussa 2016 tapahtuneesta, urakoitsijan työntekijän kuolemaan johtaneesta tapaturmasta perjantaina 30.4.2021. Syyttäjä nosti syytteet Agnico Eagle Finlandia sekä kahdeksaa tuolloin työnjohto- ja esimiestehtävissä toiminutta henkilöä vastaan.

On hyvä, että käräjäoikeuden käsittely on vihdoin neljän ja puolen vuoden jälkeen saatu päätökseen. Neljän henkilön osalta syytteet hylättiin kokonaan ja neljän osalta käräjäoikeus tuomitsi sakkorangaistuksiin työturvallisuusrikoksesta ja kuolemantuottamuksesta. Agnico Eagle Finlandille tuomittiin yhteisösakko. Perehdymme huolellisesti käräjäoikeuden antamaan ratkaisuun ja arvioimme sen pohjalta mahdolliset toimenpiteet.

Turvallisuus on meille ensiarvoisen tärkeää, ja parannamme jatkuvasti turvallisuusjohtamista ja -käytäntöjä. Koko yhteisöä järkyttänyt onnettomuus ja siihen liittynyt pitkä käsittelyprosessi on ollut raskas kaikille asianosaisille.

Osoitamme edelleen syvimmät pahoittelumme onnettomuuden uhrin omaisille ja läheisille sekä kaikille, joita tapahtuma on koskettanut.