13.2.2018

Agnico Eagle Finland Oy:n pitkäaikainen toimitusjohtaja Ingmar Haga jäi tehtävästään eläkkeelle vuoden vaihteessa. Hän toimi myös Agnico Eaglen Euroopan toiminnoista vastaavana varatoimitusjohtajana.

Läksiäisjuhlia vietettiin helmikuussa henkilökunnan kesken perinteisesti kakkukahvien merkeissä. Muiden lahjojen ohessa Ingmar sai lahjaksi rikastamon työntekijän Tarmo Kourin valmistaman puukon.

Virallisemmassa läksiäisjuhlassa Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela luovutti Ingmarille Suomen Leijonan komentajamerkin, jonka tasavallan presidentti myönsi hänelle 6.12.2017.

Ingmar Haga muistelee kuulleensa Agnico Eaglesta ensimmäisen kerran 1990-luvun alussa, jolloin se oli ”vain joku kanadalainen pikkufirma”. Tänään Agnico Eagle Mines Limited kuuluu kymmenen maailman suurimman kultakaivosyhtiön joukkoon.

GTK myi aikoinaan Suurikuusikon kultaesiintymän ruotsalaiselle Riddarhyttan Resources AB:lle, jonka osakekannan Agnico Eagle osti vuonna 2005. Seuraavan vuoden alussa Ingmar Haga sai kiinnostavan työtarjouksen Agnico Eaglelta, joka oli aloittamassa esiintymän kannattavuustutkimusta.

Ensimmäiset keskustelut Kittilän kunnan edustajien kanssa kaivoksen perustamisesta olivat innostuneita. Ingmar muistelee, että kunnanisät kävivät jopa Kanadassa opiskelemassa kaivosalaa, mikä teki Agnico Eaglen hallitukseen suuren vaikutuksen. ”Matkailu oli alkanut kehittyä Kittilässä myönteisesti, mutta he halusivat kunnalle toisenkin tukijalan. He olivat avarakatseisia”, Ingmar kertoo Kittilän kunnan suhtautumisesta projektiin.

”Tämä esiintymä on siitä ihmeellinen, että se näyttää vain kasvavan. Malmio on monimutkainen ja kallis louhia, mutta aina löytyy uusi, syvempi lävistys, joka kasvattaa malmivarantoa. Se luo jatkuvuutta”, Ingmar kuvailee Suurikuusikon esiintymää. ”Noin 20 prosenttia yhtiön kaikista malmivaroista on Kittilässä. Siksi Kittilän kaivos on yhtiölle tärkeä, ja sen tulevaisuuteen halutaan investoida.”

”Kaikkein tärkeintä on sitoutunut henkilöstö, joka osaa työnsä. Kittilän kaivoksella on tänä päivänä monenlaista erikoisosaamista, rikastusprosessissa ja kaivospuolella, jota ei muualta Suomesta tai muilta Agnicon kaivoksilta löydy”, Ingmar kehuu Kittilän kaivoksen henkilöstöä. ”Lisäksi meillä on hyvä paikallinen johto ja uudet, nuoret vetäjät.”

”Tätä on nyt tehty 40 vuotta. Kivalta tuntuu, mutta tulen kaipaamaan Lapin ihmisiä, heidän suoruuttaan ja mutkattomuuttaan. Aika Agnico Eaglella on ollut tärkein jakso urallani. Olen ollut onnekas, kun olen saanut olla mukana kehittämässä tätä kaivosta ja yhtiötä”, Ingmar Haga toteaa.

Lue Ingmar Hagan haastattelu Kaivossanomista 1/2017 ja lisää Kittilän kaivoksen alkuvaiheista Kaivossanomista 1/2012.