13.7.2022

Automaatiotekniikkaa opiskeleva Kaisa Dahlberg on kulkenut pitkän matkan Seinäjoelta, jossa hänen opiskelupaikkansa sijaitsee. Pitkä välimatka kotiin ei ollut esteenä viime vuotenakaan, kun hän ensimmäistä kertaa haki kesätyöpaikkaa Agnico Eagle Finlandilta. ”Hain töitä laajalta alueelta, omalta alalta”, Kaisa kertoo. Kun hän sai paikan ja muutti pohjoiseen, ei Lappiin sopeutumisessa kestänyt kauaa. ”Ei tämä ole oikeastaan tuntunut edes niin pitkältä välimatkalta”, hän naurahtaa.

Tänä vuonna hän työskentelee jälleen kesätyöntekijänä 70 muun nuoren kanssa Kittilän kaivoksella. Viime vuoteen verrattuna kesä 2022 tuo uusia haasteita muuttuvan työpisteen ja -ympäristön myötä. ”Viime vuonna työpisteeni oli maan alla”, hän selittää. ”Tänä vuonna työskentelen maanpäällisellä työpisteellä, ja valmistaudun suorittamaan opinnäytetyöni täältä Seinäjoen ammattikorkeakouluun.”

Kaisan työtunnit ovat yleisen toimistovuoron mukaiset, ja työpäivät koostuvat laajalti automaatiosuunnittelusta. Hänen mukaansa työn suunnitteluaspekti on kaikkein kiinnostavinta. ”Täällä työympäristö on todella erikoinen ja kiinnostava, ja suunnittelutyö itsessään on todella järjestelmällistä, mistä tykkään”, Kaisa kertoo. Tärkeää on kuitenkin myös työilmapiiri: ”Mulla on todella rento työporukka. On tärkeää, että pystyn olemaan oma itseni täällä.”

Ennen Kittilään tuloa Kaisa oli puolen vuoden ajan vaihdossa Saksassa, mikä osoittautui erittäin antoisaksi kokemukseksi. Kaisa kertoo haluavansa jatkaa kansainvälisen tien kulkemista; esimerkiksi kokopäivätyö ulkomailla kuulostaa hänestä lupaavalta. ”Olen halukas ottamaan sen riskin – olisi kuitenkin myös kiva palata tänne tekemään töitä”, hän kertoo. Kaisan aikeena on valmistua helmikuussa 2023 ja nähdä lisää maailmaa.

Teksti: Eerika Saarijärvi