17.5.2022

Agnico Eagle Finland ja Boliden Kevitsa tukevat Lapin yliopistoa lahjoittamalla Lapin yliopiston varainhankintakampanjaan 50 000 euroa eli yhteensä 100 000 euroa. Kaivokset toteuttavat lahjoituksen yhdessä ja haluavat myös siten korostaa yhteistyön tärkeyttä Lapin kehittämisessä.

Agnico Eagle Finland operoi Kittilän kultakaivosta ja on samalla Euroopan suurin kultakaivos. Sodankylässä toimiva Boliden Kevitsa on monimetallikaivos, jonka päätuotteita ovat kupari- ja nikkelirikasteet.

Kaivokset ovat Pohjois-Suomen suurimpia yksityisiä työnantajia ja haluavat osoittaa vastuunsa ympäröivää yhteisöä kohtaan. Boliden Kevitsa sekä Kittilän kaivos työllistävät suoraan yhteensä yli 1000 työntekijää, urakoitsijoiden kautta ja välillisesti vielä huomattavan määrän lisää. Työvoimaa tarvitaankin kaivosteollisuudessa hyvin monenlaisiin eri tehtäviin.

– Yliopiston rooli Lapin kehittymisen, houkuttelevuuden ja elinvoiman kannalta on merkittävä ja haluamme osaltamme olla tukemassa Lapin elinvoimaa. Kaivosala on merkittävä työllistäjä ja yliopisto tuottaa osaajia myös kaivosten tarpeisiin” sanoo Boliden Kevitsan henkilöstöjohtaja Pekka Alaräisänen.

– Meidän missiomme on olla hyvä työnantaja, positiivinen yritysnaapuri ja vastuullinen toimija omassa yhteisössämme. Yli puolet omista työntekijöistämme on kittiläläisiä ja yli 90 prosenttia Lapin alueelta. Näemme Lapin yliopiston roolin tärkeänä nykyisten ja tulevien osaajiemme ja työntekijöidemme kouluttajana. Työelämä on murroksessa ja vain tutkimus ja kehitys takaavat paikallisten yritysten ja alueen menestyksekkään tulevaisuuden”, korostaa henkilöstöjohtaja Kaisa Saarijärvi Agnico Eagle Finland Oy:stä.

– Agnico Eagle Finlandin ja Boliden Kevitsan lahjoitus on hieno investointi yliopistomme toimintaan ja tulevaisuuden osaamiseen. Olemme erittäin kiitollisia saamistamme lahjoituksista. Ne tukevat työtämme pohjoisen puolesta – maailmaa varten, kertoo Lapin yliopiston rehtori Antti Syväjärvi.

Lahjoitus luovutettiin 13.5.2022 Lapin yliopistolla pidetyssä tilaisuudessa. Lahjoitusta olivat luovuttamassa Kittilän kaivoksen henkilöstöjohtaja Kaisa Saarijärvi sekä Boliden Kevitsa Mining Oy:n henkilöstöjohtaja Pekka Alaräisänen.

Kuva: Ville Rinne