17.1.2024

Viime kesänä Kittilän kaivoksella HR-assistentin tehtävissä toiminut Roosa Ylitalo kannustaa hakemaan kesätöihin Agnico Eagle Finlandille. Kittilässä asuva Roosa opiskelee Lapin ammattikorkeakoulussa, ja oman alan työpaikka löytyi heti liiketalouden tradenomiopintojen ensimmäisen vuoden jälkeen. Roosa työskentelee edelleen Kittilän kaivoksella opintojensa ohessa.

HR-assistentin työt ovat vahvistaneet Roosan kiinnostusta henkilöstöhallinnon parissa työskentelyyn. Hän avustaa palkanlaskennassa, tekee matkavarauksia sekä hoitaa muita ajankohtaisia henkilöstöön liittyviä asioita. Roosan mielestä työssä on parasta sen monipuolisuus ja ihmislähtöisyys.

”Tykkään olla yhteyshenkilö ihmisten välillä. Siitä tulee todella hyvä fiilis, kun saan jonkin pulman ratkaistua”, Roosa kuvailee. Työ on hänestä mielekästä, koska hän kohtaa jatkuvasti uusia asioita ja oppii lisää. Roosa on myös kokenut Agnico Eaglen luotettavaksi työnantajaksi, jonka kanssa arvot kohtaavat.

Opinnot ja työ tukevat toisiaan urapolulla

Työ on opettanut Roosalle paljon ja kasvattanut käytännön kokemusta, mitä Roosa pitää hyödyllisenä tulevaisuuden kannalta. Esimerkiksi palkanlaskennan kurssista saatua teoriaa hän pääsee nyt toteuttamaan käytännössä. Työ on opettanut myös priorisoimaan asioita ja työtehtäviä.

Erityisesti Roosa innostuu yhteistyöstä eri ihmisten kanssa. ”Hyvä työilmapiiri innostaa työntekoon. Saan tehdä töitä inspiroivien ihmisten kanssa, jotka ovat alansa rautaisia ammattilaisia. Uudessa ympäristössä oppii uudella tavalla ihmisten kanssa olemista”, Roosa kertoo.

Tulevaisuudessa Roosa näkee itsensä työskentelemässä henkilöstöhallinnossa tai esihenkilöiden tukemisen ja henkilöstöjohtamisen parissa. Nyt uran alkutaipaleella hän kokee kuitenkin tarvitsevansa vielä paljon työkokemusta toteuttaakseen urahaaveitaan.

”Kesätyö oli erittäin positiivinen kokemus. Kannattaa rohkeasti hakea töihin, vaikka ei vielä olisikaan aikaisempaa kokemusta”, Roosa sanoo.

Klikkaa tästä ja katso vuoden 2024 kesätyöpaikat rektytointisivultamme. Hakuaika päättyy 19.2.2024.