23.4.2021

Kittilän yläkoulun opetuskeittiössä käy huiske, kun Safkasankarit 1 -kokkikerholaiset vaivaavat pullataikaa ja sekoittavat täytteitä. Kerho-ohjaaja Anniina Rouhiainen on antanut napakat leivontaohjeet ja auttaa tarvittaessa alakouluikäisiä leipureita Tuomo Kallon kanssa, joka toimii toisena ohjaajana.

Molempien varsinainen palkkatyö on Panimo-ravintolan keittiössä, Anniinan kokkina ja Tuomon keittiö- ja ravintolapäällikkönä. Vuoden vaihteessa he saivat kuulla, että kahteen 4H-yhdistyksen kokkikerhoon haettiin ohjaajia, ja innostuivat. ”Aivan mahtavaa tehdä työtä lasten kanssa, niin erilaista kuin se oma päivätyö”, he toteavat.

”4H-kerhoja ohjaavat pääsääntöisesti koulutetut nuoret ohjaajat, mutta kokkikerhossa on turvallisuuden vuoksi oltava aikuinen mukana”, kertoo Kittilän 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Juha Kurtakko. Kahdeksasluokkalaiset Olivia Huttu ja Netta Hiltunen ovat käyneet 4H-liiton kerho-ohjaajakoulutuksen ja toimivat Safkasankarit 1 -kokkikerhon apuohjaajina. He ohjaavat myös liikuntakerhoa.

”Tämä on mukavaa ja rentoa toimintaa. Kerholaiset ovat osaavia ja oma-aloitteisia. Tästä saa hyvää kokemusta ohjaamisesta ja pientä palkkaakin”, Olivia kertoo.

Agnico Eagle Finland on solminut kolmivuotisen yhteistyösopimuksen Kittilän 4H-yhdistyksen kanssa. Juha Kurtakko kertoo, että yhteistyösopimus mahdollistaa toiminnan kehittämisen. Rahaa tarvitaan muun muassa tarvikkeiden ja välineiden hankintaan ja vuokriin. ”Haluamme pitää kerhot ilmaisina kaikille halukkaille. Mielellämme laajennamme toimintaamme mahdollisimman moneen sivukylään Kittilässä”, hän lisää.

Koronaviruspandemia on tuonut haasteensa kerhotoimintaan, mutta Juhan mukaan haasteisiin on sopeuduttu ja kerhotoimintaa on jatkettu etänä. ”Esimerkiksi kokkikerhojen ohjaajat ovat tehneet ohjevideoita, joita seuraamalla kerholaiset ovat voineet kokata kotona. Whatsapp-ryhmään on sitten lähetetty kuvia valmiista tuotoksista”, Juha sanoo. Liikuntakerhoja on voitu hyvin pitää ulkosalla korona-aikanakin.

”Perustamme uusia kerhoja lasten ja nuorten toiveiden mukaan”, Juha sanoo. ”Kokki- ja liikuntakerhojen lisäksi meillä on ollut touhukerhoja erityisesti sivukylissä, luontovalokuvausta, heppakerhoa ja nuorten porinakerhoa. Syksyllä on tarjolla esimerkiksi luontosalapoliisikerho ja lintubongausta.”

Ohjaajien kanssa hämmästelemme safkakerholaisten taitoja, omatoimisuutta ja nopeutta. Pöytiä pyyhitään rivakasti puhtaaksi, leivonta-astioita pestään ja pöytään ilmestyvät kattaukset lautasliinoineen kuin itsestään. Lopuksi päästään maistamaan herkullisia voi-, rahka- ja hillotäytteisiä pullia. Herkkuhetken jälkeen tilat siivotaan, jotta toinen kokkikerhoryhmä pääsee touhuamaan puhtailta pöydiltä.

Kittilän 4H-yhdistys täyttää tänä vuonna 80 vuotta, ja kaikki kerhot juhlivat merkkipäivää omalla tavallaan. Olisiko kokkikerhoissa silloin täytekakkujen ja voileipäkakkujen aika?

Katso kuvia Safkakerhon kerhoillasta Facebook-sivultamme!